Siirry sisältöön

Nuoret työntekijät Restelillä

Lämpimästi tervetuloa kanssamme työelämään!

Me Restelillä olemme monen nuoren ensimmäinen työpaikka. Työllistämme jatkuvasti lukuisia nuoria sekä vakituisiin että määräaikaisiin, niin koko- kuin osa-aikaisiin työsuhteisiin, jokainen joustavasti oman elämäntilanteensa ja työntekohalukkuutensa mukaisesti.

Meille jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Jokaisessa ketjussamme on työntehtäviä, joissa pärjää ilman aikaisempaa työkokemusta, kunhan vain on valmis oppimaan uutta. Meille merkkaa eniten asenne ja motivaatio työntekoon, kaiken muun me kyllä opetamme työmatkan varrella.

Me haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden saada hyvä ensikosketus työelämään ja ottaa ensimmäiset askeleet työuransa alkutaipaleella. Me pidämme erityistä huolta nuorista työntekijöistämme ja tärkeä osa vastuullisuustyötämme onkin varmistaa nuoren perehdyttämien niin omaan työhönsä kuin itse työelämäänkin. Siksi olemmekin uudistaneet perehdytysprosessimme nuoria työntekijöitämme silmällä pitäen.

Lue alta miten perehdytysprosessimme etenee ja millaista tukea tarjoamme nuorelle hänen opetellessaan työelämän pelisääntöjä.

DUUNIIN RAVINTOLAAN -VERKKOPEREHDYTYS
Olemme luoneet yhteistyössä Verkko-oppimisympäristö Xoompointin kanssa erityisesti nuorille suunnatun verkkoperehdytyksen, joka tarjoaa kattavasti tietoa työelämän rooleista ja raameista sekä kertoo työntekijälle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työelämässä.
Kurssi koostuu kahdeksasta eri aihealueita käsittelevistä osiosta. Kurssilla seikkailee ravintola-alan eri rooleissa työskenteleviä työntekijöitä, joiden opastuksella tutustutaan ravintola-alan pelisääntöihin erilaisten animoitujen tilanteiden ja tehtävien muodossa. Kurssi on osa perehdytystä ja se suoritetaan ensimmäisen työviikon aikana.

Kurssi käy läpi seuraavia aihealueita

  • Työntekijän velvollisuudet ja oikeudet
  • Työsuhdeasiat
  • Työaika
  • Sairastuminen
  • Työsuojelu ja työturvallisuus
  • Vapaapäivät, vuosilomat ja poissaolot
  • Seuraamusmenettely
  • Työsuhteen päättyminen


Perehdytys käy siis läpi koko työsuhteen elinkaaren antaen nuorelle tietoa työelämässä esiintyvistä erilaisista tilanteista ja asioista, ja valmiuksia kohdata ne. Aluksi käsitellään työelämän eri rooleja, perehdytyksen merkitystä työsuhteen alussa ja aikana sekä esitellään työpaikalta löytyvät henkilöstön edustajat. Restelissä vallitsee nollatoleranssi kaikelle epäasialliselle käyttäytymiselle ja tasapuolisen kohtelun pelisäännöistä onkin haluttu luoda kokonaan oma osionsa. Kurssi valottaa esimerkiksi sitä, miten epäasiallista käyttäytymistä saattaa ilmetä ja miten sellaista kohdatessa tulee toimia.


Työsuhdeasiat pureutuvat työsopimuksessa, työehtosopimuksessa ja laissa määriteltyihin nuoren työsuhteeseen olennaisesti liittyviin asioihin. Mitä työsopimukseen kirjataan ja mitä asioita taas määritellään työehtosopimuksessa? Mikä on koeaika ja miten palkka määräytyy? Ravintola-alalla tehdään töitä kellon ympäri, ympäri vuoden, joka tarkoittaa alan työntekijöille epäsäännöllisiä työaikoja, jotka vaihtelevat viikoista ja kuukausista toiseen, mutta tasoittuvat tasoitusjaksojen aikana työsopimuksen mukaisiksi. Työvuorojen suunnittelua ja sijoittelua ohjaa työehtosopimus, mutta työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihinsa toiveiden kautta. Luonnollisesti kurssilla kerrotaan myös nuoren alle 18-vuotiaan työsuhteeseen liittyvät erityispiirteet, jotka vaikuttamat esimerkiksi työaikaan ja työvuorojen sijoitteluun.

Työsuhteen aikaisista tilanteista sairastuminen, vapaat sekä lomat ovat normaaleja arjessa vastaan tulevia asioita. Jokainen meistä sairastuu joskus ja silloin on hyvä tietää miten toimia. Kenelle ilmoitan, missä saan hoitoa, saanko palkkaa ja kauanko voin olla kotona? Restelissä sairaspoissaoloja seurataan ja toistuvat tai kestoltaan pitkät poissaolot huomioidaan varhaisen välittämisen mallin mukaisesti. Mutta entä jos tapahtuu työtapaturma? Työturvallisuus on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla. Työnantaja huolehtii asianmukaisista ohjeistuksista, suojavälineistä sekä turvallisista työolosuhteista kaiken kaikkiaan, työntekijän vastuulla on ilmoittaa, mikäli huomaa puutteita edellisissä. Työtä tekemällä ansaitsee myös vapaapäiviä – on viikoittaisia V- ja X-vapaita sekä palkallisia vuosivapaita ja vuosilomia. Vapaiden ansainta riippuu tehtyjen työpäivien ja -tuntien määrästä, joita tarkemmin esitellään kurssilla.


Jokainen myös mokaa joskus! Ei ole ok esimerkiksi myöhästyä toistuvasti työvuorosta tai käyttäytyä epäasiallisesti työpaikalla. Seuraamusmenettelyn avulla työnantajalla on mahdollisuus puuttua työntekijän työtehtävien laiminlyöntiin tai ohjeiden noudattamatta jättämiseen. Työntekijän on hyvä kuitenkin tietää, että tilanne on mahdollista korjata noudattamalla jatkossa sovittuja pelisääntöjä.

Kurssin viimeinen osio käsittelee työsuhteen päättymistä, joka on myös luonnollinen osa työsuhteen elinkaarta. Syitä ja irtisanomistapoja voi olla monia ja nämä määrittävät miten ja milloin työntekovelvollisuus päättyy. Esimerkiksi, työntekijä voi irtisanoutua työstään koska tahansa, mutta tärkeää on muistaa, että työsuhde jatkuu vielä irtisanomisajan aina viimeiseen työpäivään asti. Työsuorituksestaan jokainen on oikeutettu saamaan kirjallisen työtodistuksen, joka on tärkeä osaamisen todistamisen väline tulevaisuudessa.


Kurssi on jokaisen työntekijän saavutettavissa Restelin verkkoperehdytysalustalla, joten se toimii hyvänä työsuhteen kokonaiskuvana myös muille kuin nuorille työntekijöille. Lisäksi kurssille pääsee aina palaamaan, mikäli jokin asia jäi askarruttamaan.

KAMU-TYÖPAIKKAOHJAAJAN VALMENNUS
Panostamme perehdytyksen laadukkuuteen tarjoamalla nykyisille työntekijöillemme mahdollisuuden perehdytyskoulutukseen ja varmistamalla, että jokaisesta toimipaikastamme löytyy koulutettu työpaikkaohjaaja tukemaan uusien työntekijöiden työhön integroitumista ja varmistamaan perehdytyksen laadukkuuden.

KAMU-työpaikkaohjaajan valmennus on Restelillä yhteistyössä AVA-akatemian kanssa räätälöity kokonaisuus, jossa paneudutaan mm. ohjaus- ja perehdytystaitojen oppimiseen, palautteenantoon, omien toimintatapojen kehittämiseen sekä perehdytettävien monimuotoisuuden huomioimiseen.

Valmennuksen aikana suoritetaan virallinen tutkinnon osa perehdyttäminen ja työnopastaminen (60 osp) liiketoiminnan ammattitutkinnosta, jota opiskelija voi hyödyntää myös jatkokouluttautumisessaan.

PEREHDYTYKSEN LAADUN VARMISTAMINEN
Jokaiselle uudelle työntekijälle laaditaan perehdytyssuunnitelma, jonka avulla sekä työntekijä että perehdyttäjä voivat yhdessä seurata perehdytyksen sisältöä ja etenemistä. Perehdytysprosessi vaihtelee ketjusta riippuen, mutta yhteisinä tekijöinä jokaisen työntekijän kanssa käydään läpi mm. Restelin työsäännöt ja eettiset periaatteet, erilaiset työnteossa käytettävät järjestelmät, henkilöstöedut sekä työterveys- ja turvallisuusasiat. Työsuhteen alkamista seuraavalla viikolla jokaisen uuden työntekijän kanssa käydään perehdytyksen välikeskustelu, jossa varmistetaan, että työhön perehtyminen on lähtenyt mukavasti käyntiin.

Seuraamme perehdytyksen onnistumista sekä laatua jokaiselle uudelle työntekijälle lähtevällä kyselyllä, jonka avulla kartoitamme, miten toimipaikan perehdytysprosessi on sujunut. Suoran palautteen avulla pystymme välittömästi puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin ja varmistamaan näin perehdytyksen tasalaatuisuuden ympäri Suomen sijaitsevissa lähes 200 toimipaikassamme.

TYÖ- JA HARJOITTELUMAHDOLLISUUDET RESTELILLÄ
Meillä on jatkuvasti tarjolla lukuisia eri työtehtäviä toimipaikoissamme ympäri Suomen. Rekrytointeja hoitaa yhteistyökumppanimme Barona. Kurkkaa avoimet työpaikkamme täältä.

Tarjoamme myös mielellämme työharjoittelumahdollisuuksia opiskelijoille! Työharjoitteluihin liittyen sinua osaa parhaiten auttaa kunkin yksikön ravintolapäällikkö, jonka kanssa voit keskustella tarkemmin harjoittelusi vaatimuksista ja miten ne voisi toimipaikassamme suorittaa. Olethan siis suoraan yhteydessä sinua kiinnostavaan yksikköön.