Rax avaa kesäkuussa ravintolan Oulun keskustaan
Ravintola avataan kauppakortteli Pekurin ensimmäiseen kerrokseen osoitteeseen Kirkkokatu 16. Rotuaarilla sijaitsevassa uudessa Raxissa tulee olemaan noin 80 asiakaspaikkaa sekä ulkoterassi kävelykadulle päin. Sisäänkäynti tapahtuu kauppakorttelin idän puolelta Kirkkokadulta.
”Raxilla on ollut ravintola Oulun keskustassa viimeksi vuonna 2015 ja on hienoa palata takaisin palvelemaan keskustan asiakkaita. Uusi ravintola sijaitsee keskeisellä paikalla Oulun keskustassa kävelykadun ja muiden palveluiden yhteydessä. Näemme Oulussa paljon potentiaalia; kyseessä on aktiivinen kaupunki, jossa on myös paljon opiskelijoita”, kertoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtaja Sarita Lehtinen.
Raxissa palvellaan buffetilla sekä Rax KotiBox -noutovalikoimalla. Raxin laajasta buffet-valikoimasta löytyy pizzoja, salaattia, lämpimiä ruokia sekä muita vaihtoehtoja moneen makuun. KotiBox-valikoiman tilauksesta valmistettavat uunituoreet pizzat, pizzataskut ja muut ruoat voi noutaa ravintolasta tai tilata kotiinkuljetuksella yhteistyökumppanien Woltin ja Foodoran kautta. KotiBox-valikoiman ruoat on myös mahdollista tilata Restis-sovelluksella valmiiksi noudettavaksi ravintolaan, jolloin tilaus on helppo käydä hakemassa ravintolasta.
Rax Pizzabuffet -ketjun toinen ravintola Oulussa sijaitsee kauppakeskus Ideaparkissa. Rax on osa Restel-konsernia, johon kuuluu myös muun muassa tacoista ja burritoista tunnettu Taco Bell -ravintolaketju. Myös Taco Bell avaa ravintolan kauppakortteli Pekurissa heinäkuussa 2021. Kyseessä on Taco Bellille täysin uusi aluevaltaus pohjoisesta ja tuleva ravintola onkin yksi maailman pohjoisimmista Taco Bell -ravintoloista. Sekä Raxin että Taco Bellin ravintolahenkilökunnan rekrytointi aloitetaan pian.