Takaisin
6/13/2018 klo 06:05

BURGER KING® AVAA SYKSYLLÄ UUDEN RAVINTOLAN JÄRVENPÄÄHÄN

BURGER KING® avaa uuden ravintolan Järvenpäähän, ABC-aseman yhteyteen.

Järvenpään ensimmäinen BURGER KING® -ravintola avautuu mittavan remontin jälkeen ABC-aseman yhteyteen syyskuun 2018 aikana. Uusi BURGER KING® Järvenpää palvelee nälkäisiä 120 asiakaspaikan laajuudella ja noin 25­-30 työntekijän voimin. BURGER KING® -ketju on tänä vuonna panostanut moderneihin myyntikanaviin. Wolt-kuljetuspalvelun lisäksi ketjussa on otettu käyttöön itsepalvelukassat, joita on pilotoitu kauppakeskus Sellossa, Espoossa. Asiakkailta on saatu positiivista palautetta itsepalvelukassoista ja Järvenpään ravintolassa itsepalvelukassat otetaan käyttöön avajaisista alkaen.

– Etsimme jatkuvasti uusia liikepaikkoja, sillä haluamme tarjota parhaita, liekillä grillattuja burgereita mahdollisimman monelle. Olemme innoissamme liikepaikasta, joka mahdollistaa uuden autokaistallisen BURGER KING® -ravintolan avaamisen vetovoimaiselle ja vilkkaalle paikalle, iloitsee Burger Kingin Suomen ketjujohtaja Tomi Söderström.

Vuonna 1954 Yhdysvalloissa perustettu BURGER KING® on tunnettu liekillä grillatuista hampurilaisistaan, jotka valmistetaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju erottuu kilpailijoistaan myös juomapuolella. BURGER KING® -ravintoloissa virvoitusjuomia saa juoda niin paljon kuin haluaa, ja lisäksi ravintoloissa tarjoillaan myös olutta. Ravintolaketju on laajentunut Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti; neljän ensimmäisen toimintavuotensa aikana ketju on avannut yhteensä 42 ravintolaa ja vuoden 2018 aikana ketjun tavoitteena on avata yli 15 uutta ravintolaa. Järvenpään ravintola on BURGER KING® -ketjun 50. ravintola Suomessa.

-BURGER KING® -ketjun tavoitteena on jatkaa valtakunnallisen verkoston kasvattamista vuoden 2019 aikana reilulla kymmenellä uudella yksiköllä, Söderström jatkaa.

Myös HOK–Elannon Asset Manager Timo Myllynen on tyytyväinen uudesta toimijasta, joka tuo lisää asiakasvirtaa liikepaikalle.