Uutiskirje 1/2011

18.3.2011

Restelin toimitusjohtaja vaihtuu

RestelOy:n toimitusjohtaja vaihtuu 1.4.2011 Resteliä vuodesta 1992 johtaneen kauppaneuvos Ralf Sandströmin jäädessä eläkkeelle. RestelOy:n hallitus on nimittänyt Restelin uudeksi toimitusjohtajaksi HTM Harri Sivulan. Sivula aloitti Restel-konsernin palveluksessa varatoimitusjohtajana viime marraskuun alussa. Harri Sivula on vahva palvelualojen ja ketjumaisen toiminnan osaaja, jolla on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus tuloksellisesta työskentelystä eri liikkeenjohdon tehtävissä, sanoo Restelin hallituksen puheenjohtaja Juha Laisaari.

Urallaan 48-vuotias Harri Sivula on toiminut useissa eri tehtävissä Kesko Oyj:ssä lähes 20 vuoden ajan, muun muassa Ruokakesko Oy:n varatoimitusjohtajana ja Kesko Oyj:n päivittäistavararyhmän tulosryhmäjohtajana. Viimeksi, vuodesta 2006 viime vuoden kevääseen, Harri Sivula toimi Onninen Oy:n toimitusjohtajana.

Osaamisensa ja vankan kokemuksensa myötä Harri Sivulalla on erinomaiset edellytykset jatkaa Ralf Sandströmin ansiokasta työtä Restelin kannattavaan kasvuun perustuvan strategian toteuttajana, Juha Laisaari valottaa nimityksen taustoja.



Restel Hotel Group’in hotelleissa maan monipuolisimmat Internet-yhteydet

Langallisen ja langattoman Internet-yhteyden lisäksi Restelin pääkaupunkiseudun hotelleissa* tarjotaan nyt ainutlaatuinen palvelu, jonka avulla asiakas pääsee Internetiin missä tahansa Suomessa! Kesäkuussa 2010 aloitettu yhteistyö Zonga-internetpalvelun ja kolmen Holiday Inn sekä Crowne Plaza Helsinki -hotellien kesken laajeni helmikuun alussa kaikkiin Restel Hotel Groupin hotelleihin pääkaupunkiseudulla. Helsinki-Vantaa lentokentällä sijaitsevan Zonga-vuokrauspisteen lisäksi nyt myös Helsingin ja Vantaan hotellimme toimivat vuokraus- tai palautuspisteinä. Zonga-internet vuokrahinta on 9 euroa päivässä, sisältäen kaikki kulut. Zonga tukee maksimissaan viittä yhtäaikaista yhteyttä ja sitä voi käyttää millä tahansa langattomia verkkoja hyödyntävällä laitteella –surffaa niin paljon kuin haluat. Lue lisää täältä

*) Holiday Inn Helsinki –Messukeskus, Holiday Inn Helsinki City Centre, Holiday Inn Helsinki West –Ruoholahti, CrownePlazaHelsinki, Hotelli Seurahuone Helsinki, Cumulus Kaisaniemi, Cumulus Hakaniemi, Cumulus Olympia, Cumulus Airport, Rantasipi Airport& CongressCentre, Holiday Inn Helsinki-Vantaa Airport.

 

Cumulus Seinäjoki uudistuu

Cumulus Seinäjoen laajennushankkeeseen liittyen, avataan hotellikiinteistössä kesällä 2011 uusi korkeatasoinen iltaravintola Ravintola Lyhdyn paikalle. Ravintola on avoinna viitenä iltana viikossa, tiistaista lauantaihin. Tanssiravintolan ohjelmistossa tulee olemaan suosittuja kotimaisia tanssiorkestereita ja tähtiartisteja. Ruokaravintola Huviretken viihtyisyyttä parannetaan myös uudella sisustuksella ja tulevan kokouskeskuksen asiakkaiden palvelemiseen varaudutaan uudistuksilla.

Hotellin laajennusosaan valmistuu neljä uutta muunneltavaa kokoustilaa, joista suurimmassa voi järjestää jopa 150 hengen kokouksen.
Tilat varustetaan nykyaikaisin av-välinein ja hotellikiinteistön laajat pysäköintitilat aivan kokouskeskuksen vieressä mahdollistavat vaivattomien kokousten järjestämisen. Yhdestä uudesta kokoustilasta tehdään Alvar Aalto -kabinetti, josta löytyy Aallon suunnittelemat kalusteet ja sisustuksena kuvia hänen töistään.

Laajennusosaan valmistuu lisäksi 64 uutta hotellihuonetta, joihin kaikkiin asennetaan huonekohtainen ilmastointi. Laajennusosan huoneista 16 tulee olemaan paremmin varusteltua superior-huonetta. Kaikki Cumulus Seinäjoen hotellihuoneet tullaan varustamaan ADSL-tietoliikenneyhteyksillä. Huoneiden ilme tulee olemaan raikkaan kodikas ja kaikki huoneet ovat savuttomia.
 

Aulangon Kavaljeeri avautuu uusittuna keväällä 2011

Aulangon Kavaljeeri avautuu uudistettuna äitienpäivänä 2011. Rantasipi Aulangon pihapiirissä sijaitseva maalaisromanttinen puurakennus vuodelta 1890 tuo entisaikojen juhlavuutta nykypäivän juhliin, kokouksiin ja merkkipäivien viettoon. Ainutlaatuinen Kavaljeeri tarjoaa yksilölliset ja upeat puitteet jopa 120 hengen tilaisuuksien järjestämiseen. Kauniille terassille voi kattaa vaikkapa puutarhajuhlat noin 70 hengelle. Kavaljeeri on avoinna touko-lokakuussaja se on tilattavissa yhdelle ryhmälle kerrallaan. Varaukset ja tiedustelut Rantasipi Aulangon myyntipalvelusta 03-6588100 tai rantasipiaulanko.myyntipalvelu@restel.fi.

 

Kongressimessut

Jo viidettätoista kertaa järjestettävä Kongressi-tapahtuma kokoaa Finlandia-talolle 6. -7.4.2011 tapahtuma-alan ammattilaiset ja tärkeimmät palveluntarjoajat. Tapahtumassa on mukana yli 120 yritystä esittelemässä tuotteitaan ja palvelujaan. Tilaisuuden pääteemoja ovat yritystilaisuudet, kokoukset-ja kongressit sekä tapahtumapalvelut.

Rantasipin osastolla 56 pääset tutustumaan kokous-ja tapahtumatarjontaamme!
Messuille voit käydä ilmoittautumassa mukaan osoitteessa www.kongressimessut.fi. Kun ilmoittaudut mukaan viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, saat postissa sisäänpääsyyn oikeuttavan rintakortin sekä tapahtuman ohjelman. Esittämällä vastaanotossa rintakorttisi vältyt vastaanottomuodollisuuksilta ja saat ilmaisen vaatesäilytyksen. Kongressi 2011 on ammattilaistapahtuma, joka on maksuton kohderyhmään kuuluville kutsuvieraille. Tapahtuma ei ole avoin opiskelijoille tai yksityishenkilöille.

 

Shell HelmiSimpukan lounas uudistuu

Shell HelmiSimpukan lounas uudistuu 23.3.2011 entistäkin monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Viime syksyn aikana HelmiSimpukoissa kerättiin lounasasiakkailta palautetta lounaasta, jonka pohjalta HelmiSimpukoissa on nyt koko ketjun voimin uudistettu tarjontaa. Kolmesta eri lounasvaihtoehdosta voi valita tuhdin tai kevyen kotiruokavaihtoehdon tai leikkeen. Lisäksi useimmissa HelmiSimpukoissa on tarjolla myös kevyenä lounasvaihtoehtona keitto. Hyvä ja ravitseva lounas on yksi päivän tärkeimmistä aterioista, ja HelmiSimpukan tavoitteena onkin tarjota Teille entistä parempaa ruokaa. Paikkakunnasta riippuen lounas tarjotaan noutopöydästä tai annoksina. Vaihtuvat lounaslistat löydät täältä.

 

Aurinkoista kevättä!